Jep. Niin se on.
Sairastuin noin kaksi vuotta sitten äkisti kilpirauhassairauteen, joka vei minut käytännössä puoleksi vuodeksi petiin.
Kun sairaus iski minuun silloin pari vuotta sitten, en kestänyt enää minkäänlaista normaalia rasitusta.
Viheliäinen kilpirauhassairaus
Jollain ihmeen konstilla sain käytyä fyssarikoulun loppuun (valmistuin keväällä 2012). Mihinkään muuhun ei sitten voimia enää riittänytkään.
Mies teki ruuat. Mies siivosi. Mies leikki lapsen kanssa. Mies kävi kaupassa ja odotti, että vaimo saadaan kuntoon.
Eniten otti päähän se, että...
Olen aina rakastanut liikkumista ja itseni haastamista fyysisesti. Treenasin ennen sairastumista kuntosalia, hölkkää, fillarointia, uintia ja kaikkea muutakin mahdollista. Liikunta oli mulle elämän suola ja mä sain siitä kiksejä.
Eniten sairaudessa ottikin päähän se, että kuntoni romahti. Samalla myös lihoin 15 kiloa.
Kun sain lääkityksen usean kuukauden jälkeen toimimaan, aloin pikku hiljaa, kuukausi kuukaudelta voimaantua.
Tilanne oli kuitenkin vielä pitkään sellainen, että palautumiseni kevyemmästäkin urheilusuorituksesta oli aivan surkea. Niinpä kunnonkohottamisesta ei meinannut tulla yhtään mitään. Esimerkiksi juoksu tai hieman kovatehoisempi kuntosaliharjoittelu vei multa voimat viikoksi. Yksi liikuntasuoritus, josta kostoksi viikko himmailua kotosalla.
Arkea ei tietenkään kuulu elää ilman minkäänlaisia rasituksia. Koska olen nuori ja aikaansaava ihminen, pääni meinasi räjähtää sairastamisen aikana. Halu asioiden tekemiseen oli kova, ja lisäksi tunsin myös suurta velvollisuutta perhettäni kohtaan. Mitään ei kuitenkaan pystynyt tekemään.
Vielä monta kuukautta lääkityksen aloittamisen jälkeenkin saattoi käydä niin, että voimat valuivat jaloistani maahan kesken rauhallisen kävelylenkin. Siinä olikin sitten miettiminen, miten pääsen kotiin.
92 % terve
Toipuessa meni kaiken kaikkiaan yli puolitoista vuotta.
Kaksi vuotta hoitoa on nyt takana. Koen suurimman osan ajastani olevani täysin terve. Elämänhalu ja into asioita kohtaan on valtava, ja rakastan sitä tunnetta, kun huomaan taas jaksavani.
Sanoisin, että olen nyt 92 % terve. Kehoni on palautunut pitkän sairastamisen aiheuttamasta rasituksesta.
Tuo 8 % minusta on edelleen sairas. Tuo muutaman prosentin vaje ilmenee elämän kovemmissa stressitilanteissa ja silloin, kun olen innostunut touhuamaan asioita ja liikkumaan liikaa. Vielä aika ajoin mun pitää ottaa irtiotto arjen velvollisuuksista ja levätä tavallista enemmän. Nykyään tosin tunnen kroppani ja tiedän, että muutaman päivän lepo palauttaa mut normaaliksi jälleen.
Hirveä treeni-into
Tiedän kokemuksesta, etten ole enää sama ihminen kuin ennen sairastumista. Niinpä minun on edelleenkin lähdettävä nostamaan kuntoa tosi maltillisesti, sillä ylirasitustila vaanii aina tuossa nurkan takana.
Nyt olen kuitenkin huomannut, että kunnon kohottaminen on taas mahdollista.
Kiitos vanha koulutus
Olen erittäin mielissäni siitä, että mulla on fyssarin koulutus takataskussa. Osaan treenauttaa itseäni ja tiedän, mitä kannattaa tehdä ja mitä ei. Vaikka taustalla onkin sairautta, tiedän myös sen, että myös kovaa voi treenata.
Fyssarikoulutus ei todellakaan mennyt hukkaan. Toimin nyt yrittäjänä korusuunnittelun maailmassa, mutta fyssarikoulutuksen ansiosta tiedän, miten tulen jaksamaan. En usko, että voisin sairastua burn-outiin tai mihinkään muuhunkaan vastaavaan enää. Kun on kerran käynyt pohjalla ja noussut sieltä ylös, ei huvita ajaa itseään sinne uudelleen.
Kiitos kilpirauhasvamma!
Kaksi vuotta sitten ei naurattanut.
Nyt naurattaa.
Sairaus opetti mut tajuamaan omat rajani. Sairauden ansiosta hoidin elämästäni pois kaikki epäterveet asiat ja siitä syystä elämänlaatuni on nykyään parempi. Olen opetellut kieltäytymään asioista, sillä en aijo tehdä enää mitään sellaista, mikä veisi voimani ja josta ei olisi mulle iloa tai hyötyä. Epäterveet ihmissuhteet saivat jäädä taka-alalle. Enää ei kiinnosta syödä roskaruokaa tai vetää suklaaövereitä, sillä haluan pysyä mahdollisimman terveenä jatkossakin.
Sairaus opetti mulle ottamaan vastuun itsestäni. Tajusin nimittäin aika pian sairastumisen jälkeen sen, että on pitkälti minusta itsestäni kiinni, kuinka terveeksi tulen. Halusin parantua todella kovaa, joten opin ottamaan itseäni niskasta kiinni ja tekemään terveyteni eteen sen, minkä itse voin.
Sairaus opetti myös kärsivällisyyttä. Miltä tuntuu kökkiä kotona vuosi ja maata sängyssä, kun elämän paras aika on juuri käsillä?
Ellei halua tulla hulluksi, on pakko opetella kärsivällisyyttä.
Seuraavaksi
Nyt, 92 % terveenä, aijon freesata itseni kilpirauhashässäkästä lopullisesti. Vielä on noin 8 kiloa ekstrapainoa lanteilla, ja aika paljon tekemistä kunnon kanssa.
Väsäsin äsken itselleni kuntosaliohjelman, jipii! En malta pysyä nahoissani.
Muistuttakaa minua silti, etten innostu nyt liikaa. ;)
